Peppi pentuna

Münsterinpentu "omasta pentulootasta" muuttui haaveesta konkreettiseksi suunnitelmaksi, kun totesimme Maisan mainioksi jalostusnartuksi ensimmäisen pentueen yhteydessä ja kun Tellu oli kasvanut alta pois aikuiseksi. Toinen haave oli löytää tanskalainen uros, koska Maisa on itsekin Tanskasta haettu. Molemmat haaveet toteutuivat sitten onnistuneessa S-pentueessa Pepin jäätyä kotiin kasvamaan.

S-pentue oli hyvin tasalaatuinen sekä kooltaan että luonteeltaan. Pojat vaikuttivat ehkä keskimäärin hieman kilteimmiltä ja rauhallisemmilta kuin tytöt. Samoin oli ensimmäisessä T-pentueessakin. Valitsimme tytöistä ehkäpä eniten Maisan tyylisen pennun, luonne oli ensisijainen valintakriteeri. Peppi oli laumassa semmoinen enempi rauhallinen tarkkailijatyyppi. Toisaalta se oli aina innokkaana lähdössä kaveriksi mukaan minne vaan.

Peppi oli aivan pienestä saakka innokas kantamaan riistaa. Metsään viety teerensiipi tarttui aina pennun mukaan ohi mentäessä ja tuli emännälle käteen, jo ennen noutokoulutusta. Uimaan Peppi uskaltautui helposti kesän lopulla noin kolmen kuukauden iässä, kun oli muutaman kerran ensin käynyt kahlailemassa.

Ruoka maistuu Pepille mahdottoman hyvin ja herkkupaloja voi käyttää koulutuksessa. Vaikka Peppi on ahne syömään, se ottaa erittäin sievästi ja rauhallisesti tarjotut herkkupalat kädestä.

Münstereille tyypilliseen tapaan myös Peppi pyrki tarttumaan ihmisten ranteeseen tervehtimisen yhteydessä. Olemmme tarkoituksella kouluttaneet Pepiltä pois tätä käytösmallia, koska moni koiranomistajavieraskaan ei välttämättä arvaa pitää tätä yltiöystävällisenä tervehtimiseleenä.

Luonteeltaan Peppi on samankaltainen kuin emänsä, rauhallinen ja luottaa ihmisiin. Autossa kulkee nätisti eikä ole pelännyt isommin mitään, esim. koneita tai ilotulitusraketteja. Isältä on ehkä periytynyt hieman enemmän semmoista rentoa letkeyttä käytökseen esimerkiksi silloin kun Peppi tapaa uusia ihmisiä tai kohtaa outoja paikkoja tai asioita. Peppi ottaa helposti kontaktia ja on yleensä yhteistyökykyinen, mitä nyt joskus meinaa olla vähän junttura koulutettava.

Kuten muutkin koiramme, myös Peppi on kova puremaan luita ja leluja. Pentuna yritti jyrsiä myös kenkiä ja huonekaluja mutta kun vahdittiin ja tiukasti kiellettiin niin uskoi heti muutamalla kerralla ja jätti rauhaan. Muutama sisäkukka koki rankemmanpuoleisen harvennuksen mutta muita tuhoja ei pentuajalta tarvinnut kirjata.