Tellun päiväkirja

22.12.2007 Tellu reippaat puolitoistavuotias

Tellun toinen syksy on nyt takana. Enimmäkseen kuljettiin metsässä, muutaman kerran pellolla. Lajiluettelosta (riekko, teeri, pyy, koppelo, fasaani, peltopyy, lehtokurppa) jäi puuttumaan oikeastaan vain ukkometso. Suurin osa tilanteista meni nuorella koiralla vielä törmäyksiksi tai karkotuksiksi ja muutama omakin nosto taisi tapahtua ennenkuin ohjaaja ehti mukaan. Mutta oikein hyviäkin riistatyötilanteita saatiin metsälinnuille kymmenkunta, jopa vaiheittaista avanssia pariin kertaan. Peräänmenoja ei juurikaan esiintynyt. Pari-kolme kertaa komennosta huolimatta muutaman kymmenen metriä linnun siivityspaikalle ja siitä käännös takaisin ja kerran törmäyksestä peltopyyparven perässä vähän pitemmälle. Haku saisi Tellulla vielä parantua. Hyvällä tuulella, tai jos maastossa oli riistaa, Tellu liikkui välillä tosi hyvin, mutta väliin oli heikompiakin päiviä.

puolivuotias
Metsällä Maisan (oik.) kanssa.

Lintuja tuntui löytyvän vähemmän mitä edellisenä syksynä, varsinkin teeriä oli vähän. Keli oli usein myös peilityyni ja sateisen tuhnuinen, ei kovin otollinen nuoren koiran koulutukseen. Tellun juoksuaika oli kesällä samaan aikaan kuin Maisalla. Syksyllä metsästysaikaan kotona kirmasi Maisan yhdeksän pentua ja Tellulla oli kaikkien aikojen valeraskaus. Hoitotätinä se oksensi pennuille ruokaa ja olisi halunnut myös imettää niitä.

Tellu on luonteeltaan mahdottoman yhteistyöhaluinen ja tunteikas, sitä ei tarvitse koskaan komentaa kovaa. Vauhtia löytyi jo ihan mukavasti kun sille päälle sattui ja lintutilanteita se hanskasi ikäisekseen ihan mainiosti. Viimeisenä silauksena tarvittaisiin oikeastaan vain semmoista lopullista riistalle heräämistä, itsenäistä ja rohkeaa linnulle vievää hakua maastosta ja kelistä riippumatta.

11.6.2007 Tellu reilun vuoden vanhana

vuosikas
Alkukesällä.

Loppuvuoden 2006 aikana saatiin lintutilanteita melko mukavasti aikaan ja pikkupennun tottelevaisuus oli hyvin kohdallaan. Tuuriakin taisi olla mukana kun kaikki jänis- ja rusakkotilanteet osui niin että koira oli mukavan lähellä komennettavana. Näinpä reilun vuoden ikään mennessä Tellu ei ole nähnytkään peräänmenoa.

Talvella lintuja olikin sitten harvemmassa eikä tullut oikein kunnon hankikelejäkään, lumessa kahlailtiin enimmäkseen. Tyypillisesti Tellun haku oli vielä semmoista että se viiletti sataakymmentä suuntaan A, sitten äkkikäännös ja sataakahtakymmentä suuntaan B. Lintuja tuolla tyylillä ei useinkaan tuntunut löytyvän. Paluumatkalla tai saman päivän toisella reissulla, joskus myötätuuleenkin, Maisa pääsi sitten näyttämään missä ne sen alueen riekot olisivat olleet. Täysin linnuttomiahan nuo maastot nykyisillä lintukannoilla harvemmin on. On vain eritasoisia koiria ja tällä hetkellä meillä taitaa tosiaan olla kaksi vielä hiukan eritasoista hakijaa :).

Tellulla pitäisi kyllä silti olla kaikki edellytykset toimivaksi koiraksi, kun intoa ja vauhtia riitää, kokemusta vaan tarvitaan vielä rutkasti lisää. Aivan viime aikoina hönkä lenkillä tavattujen rusakoiden perään on ollut sitä luokkaa että töitä varmaan vielä teettää peräänmenonkin kanssa kunhan syksyllä irti lasketaan. Toivottavasti nuo pentuaikana saadut onnistuneet stopit olisi jääneet jonnekin takaraivoon muistiin.

Tellun luontaista yhteistyöintoa kuvaa varmaan hyvin kun keväinen västäräkki osui lenkillä reitille. Tellu otti kummalliselle pyrstönkeikuttajalle tiukan seisonnan ja KÄÄNTYI KATSOMAAN taluttajaa: "Mitäs tälle tehtäisiin?" No mitäpä siinä muuta kuin porukalla avanssia eli tipu lentoon ja koira maahan. Vai olisikkohan sittenkin pitänyt ottaa tiedotus fleksinmitan päästä heti ensimmäisestä västäräkkiseisonnasta? :).

Toko-treeneissä olemme kulkeneet 9-kuisesta alkaen ja edistystä on tapahtunut paljon tällä tuliluonteisella tytöllä. Olemme harjoitelleet alokasluokan liikkeitä seuranamme edistyneempiä koirakoita. Tokoilu on tämän koiran kanssa vauhdikasta ja iloista menoa. Tellu nauttii kovasti harjoittelusta.

4.11.2006 Tellu noin puolivuotias

Miten on koulutus edennyt eli mitä Tellu osaa noin puolen vuoden iässä? Uinti sujui kesällä jo melko mukavasti, vesinoutoja harjoiteltiin pienimuotoisesti lyhyeltä matkalta rantaporeikosta. Noudon osalta on opeteltu purematta kantamista, luovutusta ja noutoa aina hyvin lyhyeltä matkalta. Kuitenkin monenlaisilla esineillä ja myös linnuilla.

puolivuotias
Puolivuotiaana metsäretkellä.

Linnuille ja metsään Tellua on viety mahdollisimman paljon. Kesällä rauhoitusaikana käytiin pullasorsia ja kaupunkipuluja katsomassa sievästi hihnassa istuen. Kun metsälintupoikueita oli syksyllä runsaasti, osui niitä hyvin kohdalle vaikkei haku vielä niin laajaa ollutkaan. Otimme aina paikkakomennon vaikka linnuista ei olisi ollut muuta kuin äänihavainto.

Tellu on luonteeltaan melko kontaktihakuinen ja napsautti muutaman kerran linnun siivittäessä nätisti komentamattakkin istumaan ja kääntyi katsomaan ohjaajaan päin. Tämäntyyppinen koira onkin meille ihan uusi tuttavuus kun sekä edesmennyt Rosa-springeri että Maisa ovat enempikin painaneet niska kyyryssä vauhtia lisää. Saapa nähdä mitä tapahtuu kun Tellu herää riistalle. Tarkoitus on ollut saada paljon riistakontakteja ja oikean toiminnan toistoja jo pentuaikana kun koira hötsäilee vielä lähellä ja totteleekin hyvin.

Riistalle Tellu ei ole vielä herännyt mutta kuono toimii eli selvästi merkkaa kyllä hirven, jäniksen, rusakon ja karkottuneen linnun jäljet ja muutaman kerran on tavoitellut seisontaakin.

Tellu Esittely Tellu pentuna Sukutaulu Koulutus Päiväkirja Tulokset Kuvagalleria Videot